Sytykkeet, nuo kaukana Kannuksessa sydänverensekaisella musteella kirjoitetut sivun haastattelut. Niissä tapaamme tällä kertaa ajankohtaiset aktit Convulse, A Soul Called Perdition, Draugnim, Mørket ja Hebosagil.
Kolumnivuorossa on soberisti-vuorikiipeilijä Suomisen Teemu, joka tapansa mukaan muistelee – tällä kertaa hevibaareja, joista ei varsinaisesti muista paljon. Heavy Cooking Clubin haponkestävästä teräksestä tehty soppakauha on luovutettu Coughdustin huutajalle Antille, joka loihtii ties mistä intialaistyyppistä muhennosta.
Samana päivänä lehtemme kanssa uuden albumin julkaisevan Stam1nan Hyrde onnistui herättämään – huh! – rockhenkisillä kommenteillaan kohua ja pahennusta ennen kuin koko juttu oli edes ulkona. Loppuartikkelissa mies tuomitsee muun muassa rakkaudesta laulamisen. Joutaisihan tuo toki loppumaankin.
Kanadalainen Blood Ceremony kuuluu uusokkultististen rockbändien parempaan päätyyn. Solisti-huilistitar Alia O’Brien paljastaa haastattelussamme muun muassa päässeensä/joutuneensa transsitilaan suufirituaalissa.
Pian neljännesvuosisata mekastusta, mutta mätä soundi sen kuin pursuaa – Rotten Sound paiskaa niin ikään Infernon julkaisupäivänä uudella kiekolla, ja onhan se varma, että puista ei kuulu enää ”titityy”.
Liekö olemassa jyväskyläläisestä Red Elevenistä kirjoitettua tekstiä, jossa ei mainittaisi Faith No Morea – vaikka eipä se meidän kynäniekkojen vika ole, että laulajansa kuulostaa niin helvetisti Pattonilta. Eikä se musakaan nyt niin kauas viistä. Tämähän ei silti tarkoita, etteikö bändi olisi hyvä.
Sekä pyhäjärveläiseltä Agonizerilta että tuusulalaiselta Denigrateltä on ilmestynyt hiljattain uutta materiaalia pitkän ja vielä pidemmän tauon jälkeen. Yhtäläisyydet eivät jää tähän, joten johan olimme nokkelia ja pistimme bändit porisemaan samaan juttukattilaan.
Power metal -ryhmä Thunderstonella on silläkin melkoisen pitkä paussi levynteosta. Vaikka aprillipäivänä julkaistaankin, uusi, laulaja Pasi Rantasen paluulla silattu studioalbumi on todellisuutta, ja onhan tässä ollut muutenkin kaikenlaista – koko ikäviäkin sävyjä kantava paletti löytyy jutustamme.
Ikävyyksiä riittää myös amerikkalaisen Deftonesin uralla, mutta ”sani skriinaa” – kuten espoolaiset ja mitä-näitä-nyt-on sanovat – jälleen risukasaan ja bändin sämpleristi-kiipparistilta Frank Delgadolta irtoaakin joitain koko lehden virkistävimmistä kommenteista.
Toki paljon muutakin, mutta ainakin yksi asia tulee selväksi Moonsorrow-kansijutustamme: folkmetalli on hirveää paskaa. Tästä voisi juontaa aatoksia, etteivät haastatellut Ville Sorvali ja Mitja Harvilahti mielellään katso yhtyeensä kuuluvan tuon melkoiseksi hilipatipippailuksi sukeutuneen genren joukkoihin. Oli mitä oli, tuleva Jumalten aika -albumi on perin komeaa meininkiä. Eikä soi hilipati, ei.
Pölkyllä meillä on tätä nykyä ennen muuta Arch Enemystään tunnettu, mutta metallin historiankirjoihin jo Carcassissa painettu ruotsalaiskitaristi Michael Amott, joka kertaa jutussamme, mikä on noin pohjimmiltaan miehiään.
Salamyhkä-palstalla kummastellaan itävaltalaisen Disharmonic Orchestran toista pitkäsoittoa, levyarvioiden paalupaikalla puolestaan Stam1nan Elokuutio-uutuutta ja demoissa bändiä nimeltä kumma (kirjoitusasu kuulemma tuo).
Vanha liitto -sivuilta löytyy mielenkiintoinen haastattelu uutta kulta-aikaansa elävän Prong-yhtyeen johtajasta, Glenn Danzigin bändissäkin pitkään vaikuttaneesta Tommy Victorista. Lehden lopusta löytyvällä 6. piiri -palstalla käydään läpi omakustantamisen aakkosia asiasta vankan kokemuksen omaavan tahon, Nicolen kitaristin Olli Ketolan, kera.
Tätä ja jonkin verran enemmän tarjolla perjantaina 18. maaliskuuta!
PS. Infernon voi tilata täältä.