Kaikki puhuvat Pertti Kurikasta, mutta kuka on euroviisukarsinnan Angelo De Nile?

Esiintyjän takaa löytyy kokeneita metallimiehiä.

15.01.2015

Pertti Kurikan Nimipäivät lähtee Suomen euroviisukarsintoihin, eli Uuden musiikin kilpailuun, suurimpana ennakkosuosikkina – mikäli sosiaalisen median ympyröitä on osannut laskea yhteen oikein.

Punk-piristysruiskeen lisäksi muista UMK-osallistujista erottuu Angelo De Nile kappaleellaan All for Victory. Melodista ja mahtipontista raskasrockia esittävän De Nilen taustalta löytyykin kytkyjä muiden muassa Leveragen ja Urban Talen suuntiin.

Kappaleen musiikkivideolta selviää, että De Nile on ollut keskuudessamme historian useina eri aikakausina vaikutusvaltaisissa rooleissa. ”Angelo De Nile ei ole perinteisessä mielessä bändi, vaan konsepti, jonka biisejä sitoo tarina”, artistia tässä haastattelussa edustava Tuomas Heikkinen kertoo.

”Angelo De Nile on tarina – hahmo, jonka lukemattomien elämien soundtrack on nyt tulilla.”

Eikö inkarnoituminen UMK-kisailijaksi ole hieman vaatimaton siirtymä, kun vertaa videolla näkyviin rooleihin – kuten paavi, keisari, panssarikomentaja ja pankkiiri?

”Angelo on ehtinyt sen verran mellastaa maailman sivulla, että nyt voi keulia esiintymislavalla. Eikä Angelon UMK-lavailmeessä tule olemaan mitään vaatimatonta!”

Onko De Nile keskuudessamme tällä kertaa vain Euroviisuja varten, vai onko ajatuksissa pidempää uraa?

”Se nähdään. Angelo voi saada päähänsä häipyä muunlaisiin historiallisiin tehtäviin. Mutta hahmolla on eväitä repussa tehdä paljon enemmänkin.”

Mitä tapahtuu, jos Angelo De Nile voittaa Euroviisut?

”Valtavia elokuvallisia musiikkispektaakkeleita.”

Uuden musiikin kilpailu alkaa 7. helmikuuta ja huipentuu 28. helmikuuta finaaliin, jonka voittaja edustaa Suomea Wienin Euroviisuissa keväällä 2015. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, mihin Angelon rahkeet riittävät. Katso alta All for Victory -video ja tutustu muihin kilpailijoihin tämän linkin takaa.

Lisää luettavaa