Pallbearer syöksyy kohti pimeyttä – kolmas pitkäsoitto Heartless julkaistaan keväällä

04.01.2017

Arkansasilainen doom-nelikko Pallbearer julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa Heartless 24. maaliskuuta.

Yhtyeen itsensä tuottaman levyn on miksannut Joe Barresi (Tool, Melvins, Queens of the Stone Age). Euroopassa levyn julkaisusta vastaa Nuclear Blast, Pohjois-Amerikassa Profound Lore.

”Lähdimme tällä levyllä tutkimusmatkalle uusille alueille. Sen sijaan, että tuijotamme suoraan tyhjyyteen, Heartless keskittää voimansa synkkään todellisuuteen. Elämämme, kotimme ja maailmalle syöksyvät kohti pimeyttä, samalla kun pidämme kiinni pienimmistäkin toivon rippeistä”, yhtye kuvailee tulevaa levyään.

Albumin sisältö näyttää puolestaan seuraavalta:

01. I Saw the End
02. Thorns
03. Lie of Survival
04. Dancing in Madness
05. Cruel Road
06. Heartless
07. A Plea for Understanding

Lisää luettavaa