Etsi
Setissä on runsaasti tosifaneja miellyttäviä harvinaisuuksia.
Julkaistu Infernossa 3/2025.
Paradise Lost nähdään kesällä Ilovaarissa.
On a Quest for Aberdeen on täynnä yhtyeelle ominaista suurieleisyyttä
Uuden levyn julkaisupäivä on lyöty lukkoon.
Yhtye vieraili hiljattain Tampereella Euroopan-kiertueensa merkeissä.
Kitaristi sanoo kaikkien entisten jäsenten olevan tervetulleita osallistumaan bändin kuoppajaisiin.
Yli kolmikymppinen black/thrash-veteraani Urn huutaa uudella albumillaan aiempaa henkilökohtaisemmista aiheista.
Nykymuodossaan kymmenen vuotta toiminut Balance Breach tietää mitä haluaa: Se ei halua olla kuin muut. Se haluaa olla Balance Breach.
Darkness Invisible on yhtyeen yhdeksäs pitkäsoitto.
Cover vanhasta klassikosta käynnistää yhtyeen julkaisuputken.
Idänjuna on syksyllä ilmestyvän levyn ensimmäinen singlelohkaisu.
Onnettomuudessa menehtyi myös tunnettu ohjelmatoimiston johtaja David Shapiro.
Extinguish All Existance on yhtyeen neljäs kokopitkä.
Edesmenneen Jordisonin paikan täyttää tämän entinen rumputeknikko.
Kappaleen on poikkeuksellisesti säveltänyt bändin ulkopuolinen taho.