Etsi
Korpsesoturi jatkaa suomenkielisen kuolometallin parissa.
Boar metal!
Ruotsista kuuluu huonoja uutisia.
Desolatorin kakkoslevyllä jyrätään nostalgisissa merkeissä.
Benediction käytti reippaasti aikaa uuden levyn valmisteluun.
Metallimusiikki herättää tunteita.
Red Moon Architect pysyy tyylilleen uskollisena.
Tulevan levyn tuore biisimaistiainen syntyi bändille epätyypilliseen tapaan.
Rebaelliunin ote ei löysty.
Seitsemäs At the Gates -levy ilmestyy ensi vuonna.
Gods of War löytyy yhtyeen Firebride-albumilta.
Kirottujen aamunkoi koittaa lokakuussa.
Septicflesh taltioi livejulkaisunsa kunnon puitteissa.
Kataklysm vaikuttaa olevan terävässä kunnossa.
Mukana kappaleen alkujaan levyllekin soittaneet Gene Hoglan ja Steve Di Giorgio.
Front tekee metalliaan vuosikymmeniä vanhalla kaavalla.
Pitkäsoitto ilmestyy heinäkuun lopussa.
HDF 5:n sijaan saadaan (toivon mukaan) HDF 4.5
Kaikuja maailmanlopusta kuullaan elokuun alussa.
Abandon on toinen singlelohkaisu Isochron-albumilta.
Napalm Ted antaa ennakkokuunteluun 12 biisin mittaisen turpasaunan.
Brujeria liikkuu ajan hermolla.
Rouheaa menoa Oulusta!
Jenkkiveteraanit ovat saaneet purkkiin uuden iljetyksen.
Bändi lupaa entistäkin aggressiivisempaa ja brutaalimpaa menoa.