Death metalia villisikojen laulamana? Totta kai sellaistakin on olemassa – kuuntele näyte

Boar metal!

12.08.2020

Iloisia uutisia kaikille teille villisikaentusiasteille: israelilainen Valentin The Mad on julkaissut death metal -kappaleen, jonka lauluosuuksista vastaa lauma villisikoja. Annetaanpa miekkosen itse kertoa tarkemmin:

”Asun Haifassa ja kaupunkimme on ollut täynnä villisikoja niin kauan kuin muistan. Viime vuosina niiden kanta on kasvanut räjähdysmäisesti ja niistä on tullut jokapäiväinen riesa joissain kaupunginosissa. Eräänä päivänä kohtasin sikaperheen keskellä vilkasta katua. Kuvasin puhelimellani pienen pätkän (jonka näette videoni alussa). Myöhemmin kuuntelin brutaalia death metalia samalla, kun video villisioista pyöri edessäni. Huomasin paljon samankaltaisuutta levyn syvien vokaaliosuuksien ja sikojen ääntelyn välillä, mistä sain idean tähän biisiin”, Valentin selventää Youtube-videon saatetekstissä.

”Lainasin ystäväni B-vireeseen laitettua kitaraa ja kuljin parin viikon ajan kylillä iltaisin ja öisin kameran ja nauhurini kanssa, äänittäen ja kuvaten paikallisia villisikoja. Eli kyllä, kaikki kappaleessa kuultavat vokaalit ovat autotunen läpi vedettyjä kotikaupunkini sikojen ääniä.”

Että sillä lailla. Ja biisi kuulostaa siis tältä:

Lähde: Metal Hammer

Lisää luettavaa