Etsi
Ep on samalla tulevan konseptilevyn ensimmäinen osa.
Vaihto tapahtui perhe- ja logistisista syistä.
Purtenancehan elää vielä!
Norjan ensimmäinen death metal -yhtye Cadaver sykkii uutta elämää.
Barkerin seuraaja ilmoitetaan pikapuoliin.
Centinex turvaa yhä perusasioihin.
Yli 30 vuotta vanhat Death-biisit kuulostavat kovilta myös livenä.
Shane Emburyn ja Silenozin death metal -yhtye aktivoituu taas.
Non:Analog - On:Stage -sarjan ensimmäinen osa on äänitetty Symbolic-levyn kiertueella.
Mukana lisäksi biisi biisiltä -kommenttiraita.
Revengeen voi luottaa.
Centinexin yhdestoista kiekko on valmis.
Death metal raikaa Helsingissä ja Tampereella.
Koko porukka vaihtuu laulaja-kitaristi Monroyta lukuun ottamatta.
Revengen kaaoskoneisto on synnyttänyt uuden levyn.
Memoirs on toinen singlelohkaisu maaliskuussa ilmestyvältä levyltä.
Ahkerasti levyjä julkaiseva Six Feet Under on jälleen studiossa.
Decapitated palaa juurilleen.
Yhtyeen debyytti ilmestyy helmikuun lopulla.
White Stonesin esikoisalbumi julkaistaan maaliskuussa.
God of Razorblade antaa hyvän kokonaiskuvan yhtyeen musiikista.
Vanhalla jyrällä riittää yhä virtaa.
Ensi vuonna kuullaan uutta Abortedia.
Martin Mendez palaa juurilleen monella tasolla.
Sotajumala ilmoittaa pysyvänsä visusti haudassa.