Etsi
Nightwish kaiveli arkistojen kätköjä.
Islantilainen folk metal -porukka saa kuin saakin juhlajulkaisunsa ulos.
Ensiesityksen saanut kappale löytyy loppuvuonna ilmestyvältä uudelta ep-levyltä.
Hetfieldin esitys oli osa Eddie Money -tribuuttia.
Disasterpieces esittää hurjassa iskussa olevan yhtyeen.
Live! Against the World taltioitiin Saksassa viime keväänä.
65-vuotiasta Dee Snideria ei tunnu ikä painavan.
Keikka on kuvattu Lars Ulrichin videokameralla lavan sivustasta ja yleisön joukosta käsin.
Yhtye konsertoi Suomi Finland Perkele -lehden synttäreillä elokuussa 1999.
Skálmöldin ura on päässyt hyvään vauhtiin.
Nyt julkaistu konsertti on taltioitu 6.6.2006.
Septicflesh taltioi livejulkaisunsa kunnon puitteissa.
Lars Ulrich kaiveli vhs-arkistojaan Metallica Mondays -sarjaa varten.
Vreidin livevideo tarjoaa jylhiä maisemia.
Hollannin Tilburgissa taltioitu keikka sisältää kaikki Kamelot-suosikit.
Vallan huoneissa -ep:stä on tänään ilmestynyt myös kasettiversio.
Robb Flynn viihdyttää fanejaan akustisilla livestriimivetäisyillä.
Welcome to Our Neighborhood julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1999.
Video kuvattiin Nordic Noise Festival -livestriimitapahtumassa.
Keikkoja tarjolla myös mm. Soulflylta, Lamb of Godilta ja Bullet for my Valentinelta.
"Mieletön yleisö!" metallikuningatar hehkutti sosiaalisessa mediassa keikan jälkeen.
Hyvälaatuista kuvaa ja ääntä tarjolla.
Destructionin kone ei hyydy.
Slipknot-cover löytyy myös 5.6. ilmestyvältä livelevyltä.
Hevijättiläinen kaiveli VHS-arkistojaan.