Etsi
Million Miles Away on toinen singlelohkaisu tulevalta albumilta.
Endtime Signals ilmestyy elokuussa.
Punttisali vaihtui aivosaliin.
Kappale löytyy bändin Circulate-kakkoslevyltä.
Singularity on kolmas singlelohkaisu tulevalta kolmoslevyltä.
Pyromantic Scryer oli ensimmäinen kappale, jonka Michael Poulsen teki death metal -sivuprojektilleen.
An Unfinished Tale -kappaleelle tehtiin myös bändin ensimmäinen musiikkivideo.
Yhtyeen esikoislevy ilmestyy kesällä.
Kappaleeseen tiivistyy Hellbutcherin ydin.
Kappale sai seurakseen myös CGI-tekniikalla tuotetun synkänpuoleisen musiikkivideon.
Kappale toimii siirtymänä kohti seuraavaa pitkäsoittoa.
Tuleva levy on ensimmäinen Season of Mistin kautta julkaistava.
Theories of Emptiness on yhtyeen 14. studioalbumi.
Kingin soolodebyytti julkaistaan toukokuussa.
Cometh the Storm on ensimmäinen levy rumpali Coady Willisin (Big Business, Melvins) kanssa.
Lapsen syntymä toimi inspiraationa kappaleen sanoituksiin.
Yhtye katkaisee toukokuussa 14 vuotta kestäneen julkaisutaukonsa.
Force Majeure -kitaristin sivuprojektin singlejulkaisujen sarja jatkuu.
My Prison on kolmas maistiainen tulevalta debyytiltä.
Killer & The Queen -singlen on säveltänyt uusi basisti Silver Ots.
Videolla esiintyy tulitaideduo Tuluxxia.
Homman nimenä on occult rock.
Suomalais-slovenialaisen yhtyeen tuore single on saanut inspiraationsa Theodore Rooseveltin puheesta.
Yhtye tekee livedebyyttinsä kesällä.
Satanic North luottaa musiikissaan vauhtiin.