Etsi
To Exit All False on kolmas singlejulkaisu The Will -esikoisalbumilta.
Signal Fires on jatkoa As They Slowly Travel to the Sean ensimmäiselle Forgiven, Forgotten and Gone -singlejulkaisulle.
Cut the Strings on jatkoa kesällä ilmestyneelle esikois-ep:lle.
"Biisistä tuli yksi kuluneen vuoden kiukkuisimmista", toteaa Sirkuit Preikerin takana oleva Samuli Peltola.
Uusi levy näkee päivänvalon helmikuussa 2021.
Hjelvik antaa norjalaisuutensa kuulua ja näkyä.
Malakhimin meno on hyvässä nousussa.
Gama Bombilla on ikää jo lähes 20 vuotta, mutta ryhmän tekemisestä huokuu tuore energia.
Kaunis Kuolematon käy hautajaistunnelmissa.
Uusi levy näkee päivänvalon marraskuussa.
Metalliyhtyeen debyytti ilmestyy ensi vuoden puolella.
Uusi Killer Be Killed -single on Max Cavaleran ja Troy Sandersin yhteistyötä.
Epican kone käy yhä täysillä.
Bändin uudella kappaleella tykitellään vanhojen aikojen merkeissä.
Mathreyataa kuvaillaan orkesterin raskaimmaksi ja synkimmäksi levyksi.
Vanha kunnon AC/DC on täällä taas.
Melancholic Rites on yhtyeen kolmas albumi.
If These Walls Could Talk on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta ep-levyltä.
Pitkäsoitto tulossa ensi vuoden alussa.
Insidious Diseasen death metal on hyvässä iskussa.
Cruachanin uusi kappale kertoo irlantilaisen perinnetarinan.
Vuonna 1989 aloittaneella Necrophobicilla on myös esikuvia.
Woe Portrait -kakkoslevy ilmestyy lokakuun loppupuolella.
Kappale on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta pitkäsoitolta.
Sólstafir jatkaa visuaalisesti näyttävien musiikivideoiden sarjaansa.