Ensiesityksessä Blame Me! -yhtyeen Infected – kappale sanoittaa auki sairastuneen ihmisen syyllisyydentunteita

"Usein ihmisen sairaus ei vaikuta pelkästään sairastuneeseen, vaan myös hänen ympärillään oleviin läheisiin. On mieltä painavaa huomata kuinka ympärillä muut kärsivät omasta huonosta olosta", sanoo laulaja Bini Silvennoinen.

03.06.2021

Kotimainen vaihtoehtorockyhtye Blame Me! julkaisee perjantaina 11.6. esikoispitkäsoittonsa The Invisible You. Huomenna (4.6.) debyytiltä julkaistaan viimeinen singlelohkaisu Infected, jonka musiikkivideo saa nyt ensiesityksensä Infernon välityksellä.

”Kappaleen sanat käsittelevät syyllisyyttä sairastuneen ihmisen näkökulmasta. Usein ihmisen sairaus ei vaikuta pelkästään sairastuneeseen, vaan myös hänen ympärillään oleviin läheisiin. On mieltä painavaa huomata kuinka ympärillä muut kärsivät omasta huonosta olosta. Kappale sanoittaa auki nämä raskaat syyllisyydentunteet”, avaa kappaleen tekstittänyt laulaja Bini Silvennoinen.

”Musiikkivideo on kuvattu kauniina kevätiltana Mäntsälässä. Syvällä metsässä ja kirjaimellisesti keskellä ei-mitään. Se kertoo päähenkilön tarinan kappaleen sanoituksen mukaan. Videolla nainen kulkee määrätietoisesti matkaansa eteenpäin jättäen kaiken turhan ja tarpeettoman jälkeensä. Hylätyt tavarat kuvaavat ihmisiä ja tunteita, jotka jäävät vääjäämättä taakse, kun kohtalo on jo sinetöity”, kommentoi vuorostaan videon ohjannut basisti Juho Jokimies.

Lisää luettavaa