Etsi
Melancholic Rites on yhtyeen kolmas albumi.
If These Walls Could Talk on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta ep-levyltä.
Pitkäsoitto tulossa ensi vuoden alussa.
Insidious Diseasen death metal on hyvässä iskussa.
Cruachanin uusi kappale kertoo irlantilaisen perinnetarinan.
Vuonna 1989 aloittaneella Necrophobicilla on myös esikuvia.
Woe Portrait -kakkoslevy ilmestyy lokakuun loppupuolella.
Kappale on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta pitkäsoitolta.
Sólstafir jatkaa visuaalisesti näyttävien musiikivideoiden sarjaansa.
Nelikon esikoislevy näkee päivänvalon lokakuussa.
Yhtye julkaisee kolmannen albuminsa marraskuussa.
Näin toimii suomalais-kanadalainen yhteistyö.
Shadow Tribe antaa kokemuksen puhua.
Blank Sunrise on esimakua tulevalta albumilta.
Kappale on mukana myös tulevalla Henkilökohtainen helvetti -ep-levyllä.
World Domination -pitkäsoitto julkaistaan lokakuussa.
"Towards Nothing on kaikkea, mitä 2 Wolvesilta voi odottaa", rumpali Pennanen toteaa.
Oululaisyhtye julkaisee debyyttalbuminsa tänä syksynä.
Palm sooloilee Poverty Metal -levyn merkeissä lokakuussa.
Telochilla on kasarisynavaihde silmässä.
Tiedossa neljän biisin täsmäisku Australiasta.
Mitch Harris ja Dirk Verbeuren tykittelevät Brave the Coldin merkeissä.
Yhtyeen debyytti julkaistaan lähikuukausien aikana.
Ayreonin 11. levy on julkaisua vaille paketissa.
Deftones taitaa myös metallisen menon.