Ensimmäinen maistiainen uudelta Accept-levyltä julki – katso The Undertaker -video

Pitkäsoitto tulossa ensi vuoden alussa.

Saksalaisveteraani Accept julkaisee seuraavan pitkäsoittonsa Too Mean to Die 15. tammikuuta 2021 Nuclear Blastin kautta. Kyseessä on bändin ensimmäinen levy ilman Peter Baltesia, pitkäaikaista basistia, joka siirtyi sivuun vuonna 2018. Baltesin tilalla bassoa kurittaa Martin Motnik.

Uudelta levyltä on julkaistu ensimmäisenä singlemaistiaisena kappale The Undertaker, jonka musiikkivideo on kuvattu hylätyssä linnassa Puolassa sekä vanhalla hautausmaalla Nashvillessä. Katso video tuosta yläpuolelta.

Mainittakoon lisäksi, että The Undertaker -singlen b-puoleksi on lyöty ennenjulkaisematon liveversio Life’s a Bitch -kappaleesta, joka on taltioitu Oulussa viime vuonna. Kuuntele liveversio tuosta alta: