Acceptin pitkäaikainen basisti Peter Baltes jättää yhtyeen

"Kiitos kaikista yhteisistä vuosista", Baltes kiittelee faneja.

28.11.2018

Saksalaisen Accept-yhtyeen riveissä yli 40 vuotta vaikuttanut ja kaikilla studioalbumeilla mukana ollut basisti Peter Baltes on ilmoittanut lopettavansa yhtyeen riveissä. Asiasta tiedotetaan bändin sosiaalisessa mediassa.

”Haluan täten ilmoittaa eroavani basistin tehtävistä Acceptissa. Olen ollut mukana bändissä ihan alusta saakka, kuten moni teistäkin on. Kiitos kaikista yhteisistä vuosista”, Baltes kirjoittaa tiedotteessaan.

Baltesin lähdö myötä kitaristi Wolf Hoffman on enää ainoa jäljellä oleva alkuperäisjäsen bändissä. Hoffman julkaisikin oman tiedotteen, jossa tämä kiittää vanhaa ja nyt siis entistä aisapariaan ja vakuuttaa, ettei yhtyeen tarina pääty tähän.

”Vietimme neljä vuosikymmentä yhdessä läpi myötä- ja vastamäkien, vaikeuksien ja voittojen. Välillämme oli sokea ymmärrys niin henkilökohtaisella kuin musiikillisella tasolla, mikä on tällä alalla todella harvinaista”, Hoffman kirjoittaa.

”Erityisesti viimeiset 10 vuotta Acceptin henkiinherättämisen jälkeen ovat olleet todella hauskoja ja niin onnistuneet, että uskoin meidän jatkavan ikuisesti ja lähtevän yhdessä kohti viimeistä auringonlaskua, kunnes toinen meistä kupsahtaa lavalle. Mutta olin väärässä eikä niin ilmeisesti ollut tarkoitettu. Peterin lähtö tekee minut hyvin surulliseksi, mutta en voi muuta kuin toivottaa hänelle onnea. Toivon mukaan tämä on hänelle oikea ratkaisu ja hän löytää, mitä ikinä etsiikään.”

Lisää luettavaa