Etsi
A Mortal Binding on yhtyeen 15. albumi.
Uusi Time-pitkäsoitto julki perjantaina.
Moon on kolmas singlelohkaisu tulevalta Fall-pitkäsoitolta.
"On äärimmäisen kiehtova ajatus, että perhosen siivenisku voi saada aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa."
Laulajan mukaan uusi levy on tuttua Priestiä erilaisista näkokulmista katsottuna.
"Kitarariffit leikkaavat läpi kuin kuuma veitsi voihin, ja tarttuvissa kertosäkeistöissä on helppo laulaa mukana."
Kingin From Hell I Rise -soolodebyytti ilmestyy toukokuussa.
Tread With the Ghosts on toinen singlelohkaisu vielä nimettömältä levyltä.
Tätä menoa on luvassa pitkäsoittomitassa maaliskuussa.
Uutta pitkäsoittoa onkin saatu odottaa pian vuosikymmenen verran.
Tamperelaisyhtye jatkaa Solstice-albumillaan omaehtoisella ja selkeitä määrittelyjä kaihtavalla linjallaan.
Kivun kuilu on myös nykykokoonpanon ensimmäinen suomeksi laulettu kappale.
Kyseessä on Bayleyn kahdeksas sooloalbumi.
Kappale on viimeisin single tulevalta debyyttilevyltä.
Uutta levyä nimittäin pukkaa!
"Ihmiskunnan tulevaisuus maan päällä on epävarma, ja me kaikki voimme valita tunnustammeko vastuumme vai pakenemmeko."
Kyseessä kolmas single tulevalta albumilta.
Uutta materiaalia luvassa.
Ensimmäinen sinkku julkaistaan pian.
The Distance Between Us sijoittuu tarinan loppupäähän.
Yhtye nähdään Suomessa kesäkuussa uuden levynsä tiimoilta.
Rankarumpu on yhtyeen 12. pitkäsoitto.
Epic julkaistaan maaliskuussa.
Josh Wilbur on tuottanut aiemmin muun muassa Megadethiä ja Gojiraa.
Fall on yhtyeen kahdestoista pitkäsoitto.