Mondscheinsonatenin soidessa on helppo ymmärtää, miksi kaikenlaiset atmosphericpostblackmetalit aiheuttavat närästystä niissä, jotka haluaisivat pitää mustan metallin puhtaasti mustana metallina.
Saksanmaalla on onnistuttu kadottamaan kaikki se perkeleellinen kiihko, joka black metaliin kuuluu, mutta jos unohdetaan genret kokonaan ja keskitytään musiikkiin, Waldgeflüster ei ole onnistunut lataamaan kaivatun perkeleellisyyden tilalle oikein mitään.
Voisin luetella kaiken albumin sisältämän aina akustisista tunnelmoinneista hienoisten blastbeatien maustamista rankemmista osuuksista kuorojen voimin viimeisteltyyn eeppisyyteen, mutta se saisi Waldgeflüsterin aikaansaannoksen kuulostamaan paljon todellista komeammalta.
Lopputulema on aivan liian pitkä albumillinen täysin kylmäksi jättävää tunnelmametallia, joka saa esimerkiksi amerikkalaisen Agallochin heikoimmatkin albumit tuntumaan nerokkailta.