Annalan pimeyden maisemista on tuomisina vakuuttava teos – arviossa Mokoman Elävien kirjoihin

Ennakkomaistiaisia Infernon numerosta 2/2015.

Kuva: Eero Kokko

Mokoma
Elävien kirjoihin

Sakara
4_kirvesta

Jos ylipäänsä tietää nimen Mokoma, tässä vaiheessa on selvää, että Elävien kirjoihin -levyn sanoitukset kertovat laulaja Marko Annalan viimeisimmästä masennuskaudesta ja siitä selviytymisestä. Vakavan teeman lisäksi on hyvä tiedostaa myös, että levy on musiikillisesti erinomainen.

Mokoma aloitti toimintansa suomirockvaikutteisella hevillä, mutta löysi lopulta oman thrash-painotteisen perusolemuksensa. Myöhemmin mukaan tuli jopa black- ja death metalista tuttuja sävyjä ja toisaalta akustisia kokeiluja. Suuri yleisö tuntenee parhaiten Kuu saa valtansa auringolta -tyyppiset melodiset kappaleet.

Elävien kirjoihin ei tuo tyylikirjoon varsinaisesti mitään uutta, mutta jollain tavalla kaikki elementit ovat nyt läsnä entistäkin fokusoituneempina ja sisäistetymmän oloisina.

Levyn aihemaailman kiteyttävä Lunnaat alkaa pelottavasti aivan Yöltä kuulostaen, mutta etenee uskottavaksi Mokoma-palaksi. Pohja on nähty -kappale tuo puolestaan ravisuttavasti esille masennuksen raivokkaamman puolen. Nimensä unohtaneen rukous -päätöskappale sisältää Annalan kähinää ja murinaa kaikkein eläimellisimmillään, ja sen tunnelma on muutenkin hyytävä.

Vakavaa masennusta ei voi toivoa kenellekään. Onneksi se on Annalan kohdalla ainakin tällä erää menneisyyttä ja pimeyden maisemista on tuomisina näin vakuuttava teos.