”Bändin lopettaminen ei tee maailmankaikkeuden progemiekkaan kovin suurta lovea” – arviossa Adramelch

Levyarvio julkaistu Infernossa 6/2015.

24.07.2015

Adramelch
Opus

Pure Prog
2_5_kirvesta

No niin. Italoprogen kulttibändi heiluttaa jäähyväiset musiikkimaailmalle. Suvaitsevat kuitenkin jättää perinnöksi viimeisen levynsä. Täytyypä sanoa, näin yhtyettä aiemmin kuulematta, että tämän näytön perusteella bändin lopettaminen ei tee maailmankaikkeuden progemiekkaan kovin suurta lovea.

Suhteellisen pätevästi yhtye kevytprogeilevaa kevytmetalliaan pätkii. Vittorio Ballerion laulu on kuitenkin pateettisen puolelle kääntyvää hoilotusta, soitto sopivan osaavaa mutta yllätyksetöntä ja hietöntä.

Biisien melankolisista sävyistä voisi saada irti jotain suurempaa, hetkittäin sävelkulut kolahtavat melodiahermoon oivasti. Power metalin estetiikasta enemmän diggailevalle meno voisi maittaa kovastikin, mutta allekirjoittaneen lähtökohdista Adramelch ei onnistui tempaamaan mukaansa. Ja kun sanoituksissa kolutaan vakavin naamoin Spinal Tapin jäämistöä linjalla ”walk through the mist of ancient times”, viisari kääntyy väkisin alaviistoon.

Lisää luettavaa