Bedroom black metalia, jonka kuunteleminen ei tunnu palkitsevalta – arviossa Omhosten

Julkaistu Infernossa 2/2022.

20.04.2022
OMHOSTEN
Music of the Great Beyond
KVLT UND KAOS

Nopeaa tempoa ja käppäisiä melodioita, mitä muuta sitä kaipaa. Tällä ajatuksella tuntuu syntyneen ukrainalaisen Omhosten-sooloprojektin esikoislevy, joka on koulukirjaesimerkki niin sanotusta bedroom black metalista.

Biisit ovat läpi levyn keskinkertaista rumpu(kone)paukutusta, jota viedään eteenpäin paikoin suorastaan typerryttävillä kitaramelodioilla. Vaikka mukaan on mahtunut aimo annos rehtiä keskinkertaisuutta, kokonaisuus ei nouse edes sille tasolle. Osin tästä on kiittäminen notkahtanutta sävellyspuolta, osin perin munatonta tuotantoa. Ärinälaulu sentään on ihan kelvollista.

Parhaimmillaan bändi on pastissi-Darkthronena, jolloin homma hakeutuu lähes oikeille urille. Valitettavasti tämäkin hyvä torpedoidaan annoksella kökkötason pottumuusia, jonka kuuntelu ei tunnu palkitsevalta vaan pikemminkin ajanhukalta. Vaikkei teos ole toivoton, sitä on vaikea suositella muille kuin ukrainalaisen black metalin koville faneille. Sieltä täältä löytyvät valonpilkahdukset eivät teosta pelasta.

Lisää luettavaa