Fallujah taiteilee progressiivista ja teknisesti jyräävää death metalia. Yhtyeen tunnistaa amerikkalaiseksi metalcoreen viittaavasta runttaamisesta ja käskyttämisestä, jotka eivät kuitenkaan hypi häiritsevästi silmille.
Kaksitoistavuotiaan bändin neljännellä kokopitkällä ei soi untuvikkoporukka vaan erittäin soittotaitoinen kopla, joka osaa myös säveltää. Levyn äänimassa tarjoaa kulmikasta raskautta, jyräävää runnomista ja atmosfääristä maalailua, jotka muodostavat kiintoisan keitoksen. Albumi esittelee myös yhtyeen uuden laulajan, Antonio Palermon, kiukkuisen ja äänijänteet kireänä tikkaavan hardcoreäänen. Se on levyn vahvinta osa-aluetta ja uusi elementti verrattuna edellisen solistin Alex Hofmannin perinteisempään kuoloörinään.
Vaikka ilmaisun tyyli ja tematiikka puhuttelevat, levy ei selviä maaliin puutteitta. Biiseissä saisi olla huomattavasti enemmän koukkuja ja tylympää terävyyttä, sillä tasaisen hyvä yleistunnelma ei jätä riittävästi muisteltavaa. Pintahaavoissa on toki viehätyksensä, mutta ne eivät riitä yhtyeen lajityypin raskaassa sarjassa.
Albumin kymmenestä kappaleesta iskevintä jylyä tarjoavat biisit Dopamine, Sanctuary ja Eyes Like the Sun. Toivottavasti Fallujah moninkertaistaa tarttuvuuteensa tulevaisuudessa, sillä bändillä on siihen kaikki eväät.