Näin pohjoismaisesta kuulokulmasta sympaattisuuden vaikutelmalla lienee tekemistä myös seikalla, että DD on riipinyt vaikutteensa pääasiassa näiltä mannuilta, etenkin länsinaapurista. A Frail Becomingilla tilaa saa aika reippaasti myös Iso-Britannia, mikä näkyy – tai näkynee, mistä näistä tietää – myös levyn otsikossa. Sehän voisi olla suoraan Paradise Lostin uuden levyn titteli.
Oli miten oli, uusimmallaan Daylight Dies on siinä pisteessä, että edellä esitetyt ”haitat” eivät harmita senkään vertaa kuin ennen. Jos osaa kutoa hyviksi todetuista aineksista näinkin tyylikästä näkemystä, paskaakos tässä kiviä heittelemään. Juuri nytkin kuuntelen tätä neljän lentokonepunaviinin siivittämänä matkalla kohti aurinkoisempia D-annoksia, ja kuulostaa vallan saakelin kovalta. Riittää ainakin minulle.