Ei genrensä kovin, mutta hoitaa hommansa hyvin – arviossa Assassin’s Blade

Julkaistu Infernossa 1/2020.

10.03.2020
Assassin's Blade
Gather Darkness
Pure Steel

Ruotsalainen hevipoppoo koostuu Cult of Fox -yhtyeen rytmiryhmästä sekä kitarakaksikosta David Stranderud (ex-Portrait) ja Bruno Buneck (ex- Devil Lee Rot). Kirsikkana kakun päällä on aikoinaan Exciterissa vaikuttanut solisti Jacques Bélanger, jonka intensiivinen tulkinta tuo kappaleisiin tarvittavaa sähäkkyyttä ja energiaa.

Yhtyeen toinen levy sisältää perinteistä voima- ja nopeusheviä mainitun Exciterin ja Judas Priestin hengessä. Tuotanto on mukavan ilmavaa eikä kärsi turboahdetuista särövalleista tai pseudosinfonisuudesta. Kappaleet hengittävät luontevasti, ja iskeville riffeille annetaan tilaa.

Assasin’s Blade ei ole genrensä kovin tekijä mutta hoitaa hommansa hyvin. Vaikka kaikki esitykset eivät omaa niistä parhaiden hohtoa, levy on tarkistamisen arvoinen jo Bélangerin vuoksi. Mies on varsin kovassa iskussa, vaikka ikävuosia on kertynyt liki kuusikymmentä.

Lisää luettavaa