Ei sykähdytä kuin ajoittain – arviossa Weapon UK

Julkaistu Infernossa 1/2020.

07.03.2020
Weapon UK
Ghosts of War
Pure Steel

Weaponina vuonna 1980 syntynyt ja Weapon UK:na paluunsa myötä tunnettu ryhmä hellii fanejaan toisella täyspitkällä.

Viisitoista vuotta sitten ryhmä päätti ryhtyä soittamaan uudestaan alkuperäisellä kokoonpanolla. Ajatuksesta syntyi lopulta yhtyeen debyyttilevy Rising from the Ashes (2014), joka oli veteraaneilta varsin kohtuullinen suoritus. Uusi levy kuulostaa debyyttiä valjummalta eikä tunnu oikein missään vaiheessa ottavan tuulta purjeisiinsa.

Weapon UK vaihtelee poljentoa räväkämmän hevimetallin ja kepeämmän, boogievoittoisamman hard rockin välillä, mikä ei ole välttämättä huono taktiikka. Weaponin tapauksessa tulokset ovat kuitenkin melko laihoja, eikä kappalemateriaali sykähdytä kuin ajoittain.

Parhaiten onnistutaan nimikappaleessa ja fallista jytää sisältävässä Emerald Godissa.

Lisää luettavaa