Eniten häiritsee tietty kesken jättämisen fiilis – arviossa Jussi Lehtisalo

Julkaistu Infernossa 3/2019.

Jussi Lehtisalo
Dead
Ruton

Minulla on ollut jo vuosikymmenet pehmeä kohta Lehtisalon tekemisiä kohtaan, eikä se kovetu vielä tämän hudin takia. Joka tapauksessa Dead on yksi maestron heikoimmista julkaisuista koskaan.

Tällä kertaa mennään mies ja koskettimet -hengessä. Syntikoista on haettu epätanssittava syke, jonka päälle näppäillään säästeliäästi annosteltuja kuvioita ja maisemia. Parhaimmillaan fiilikset lähestyvät The Thing -soundtrackin tunnelmia, mutta valtaosaltaan Dead kuulostaa siltä kuin koskettimista olisi paineltu mitä ensimmäisenä mieleen juolahtaa.

Grateful Dead erottuu joukosta maanisilla puhepätkillään. Kappaleessa on jopa jotain kertosäkeeksi kutsuttavaa, mutta muutoin Dead avautuu hyvin vaikeasti. Toistoa on liikaa, eikä hypnoottisuus toimi näillä soundeilla samalla tavalla kuin vaikkapa Circlen levyillä.

Eniten tässä häiritsee tietty kesken jättämisen fiilis. Saatetekstissäkin mainitaan, että kyse on primitiivisestä, jopa demomaisesta musiikista. Yksinkertaista ja synkästi sykkivää, mutta häiritsevällä tavalla. En saa Deadistä minkäänlaista otetta.