Ensiaskeleet kompaktissa paketissa – arviossa Edge of Foreverin uusintajulkaisu

Julkaistu Infernossa 6/2022.

17.09.2022
EDGE OF FOREVER
The Days of Future Past – The Remasters
FRONTIERS

Melodisen heavyn ja hard rockin välimaastossa tasapainotteleva Edge of Forever julkaisi alkuvuodesta viidennen levynsä Seminolen, joka sisälsi genrensä mittapuulla varsin mukavaa musiikkia. Jatkoksi Frontiers päätti julkaista yhtyeen kolme ensimmäistä levyä yhdessä kompaktissa paketissa.

Debyytti Feeding the Fire ilmestyi alun perin vuonna 2004, jolloin bändissä lauloi vielä Bob Harris. Marcel Jacobin tuottama esikoinen ei sisällä mitään ihmeellistä, vaan esittelee melodista hevirokkausta peruspätevästi. Seuraavana vuonna ilmestyneen Let the Demon Rock’n’rollin myötä bändi alkoi löytää äänensä, vaikka musiikilliset peruspilarit pysyivät samoina.

Vuonna 2009 ilmestyneellä Another Paradisella koettiin isompi muutos, kun kosketinsoittaja Alessandro del Vecchio otti hoitaakseen myös laulajan pestin. Harris oli ehkä hieman ilmaisuvoimaisempi laulaja, mutta toisaalta sävellykset saivat nyt entistä monipuolisempia, jopa progressiivisia sävyjä.

Del Vecchio on hoidellut yhtyeen laulut myös kahdella tämän jälkeen ilmestyneellä albumilla.

Lisää luettavaa