Esillepano, jota on hemmetin mukava kuunnella – arviossa Domination Black

Julkaistu Infernossa 7/2020.

30.10.2020
Domination Black
Judgement IV
Pride & Joy

Kotkalaisryhmä Domination Blackillä on virkaikää kohta kahden vuosikymmenen edestä, mutta albumeita se on julkaissut harvakseltaan, tosin aina vähintään hyviä sellaisia.

Yhtyeen neljäs levy jatkaa vuoden 2012 Dimension: Deathin musiikillisissa askelmerkeissä tarjoillen melodisen heavy metalinsa powernopeuksilla ja – kuten aina – keskivertoa mielenkiintoisemmilla sovitusratkaisuilla.

Judgement IV on käypä esimerkki siitä, miten levystä saa hiukan pidemmälle menevällä miettimisellä koukuttavan ja laadullisesti takuuvarman, vaikka sen kypsyttelyyn menisi kahdeksan vuotta. Ja vaikkei se niin itsestään selviä hoilauskertosäkeitä sisältäisikään. Määrä ei yleensäkään korvaa laatua.

Domination Black on yhtä ilahduttavalla tavalla kotoisen melohevin runsaudensarvi ja yllätysten lähde kuin laulajansa Matias Palmin toinen rykmentti Merging Flare. Kaiken edellä mainitun lisäksi molemmille yhtyeille on ominaista ensiluokkainen soitinhallinta ja jämpti soundimaailma. Tällaista esillepanoa on vain hemmetin mukava kuunnella.

Lisää luettavaa