Toisella albumillaan esittäytyvä Firienholt kuuluu siihen suureen black metal -bändien joukkoon, joka ammentaa inspiraationsa Tolkienin kirjallisuudesta. Luvassa on siis eeppisiä äänimaisemia ja etäällä arkitodellisuudesta pysytteleviä sanoituksia.
Firienholtin musiikki on kuin yhdistelmä Lustrea ja Summoningia. Siellä täällä kuuluu pieniä viitteitä The Mantle -levyn (2002) Agallochiin, ja saattaapa touhussa olla sävyjä Coldworldin tuotannostakin. Varsinaiseksi omaperäisyyden lähteeksi White Frost and Elder Bloodista ei siis todellakaan ole.
Brittibändin ilmaisu on jokseenkin tönkköä ja käpähtävää. Tämä toimii esimerkiksi mainitun Summoningin vanhoilla tuotoksilla, mutta Firienholtin ilmaisu tuntuu olevan pahasti raakilemaista. Kun sävellyksistäkään ei löydy sen ihmeempiä tärppejä, albumi vaikuttaa ainoastaan tylsistyttävältä.
Firienholtin eskapistinen taide saattaa toimia kovan luokan Tolkien-tontuille. Musiikkityylin saralta löytyy kuitenkin paljon paremminkin tehtyä kamaa, joten rahan tuhlaaminen tähän pimputteluun on yksinkertaisesti turhaa.