Moonspell
Extinct
Napalm
Portugalilaiset goottimetallistit räjäyttivät pankin vuoden 1996 Irreligious-levyllään. Tuon täysosuman jälkeen bändi ei ole oikein tiennyt mitä edustaisi. Tyyli on seilannut levottoman epätasaisena, ja todelliset onnistumiset ovat olleet harvassa.
Extinct muuttaa vihdoin tilanteen. Tällä kertaa on löytynyt balanssi, jossa ärjympi ilmaisu ja pehmeämpi puoli lipuvat toisiinsa kietoutuneina. Nyt kuulostaa siltä, ettei Moonspell yritä olla väkisin mitään. Se onnistuu nivomaan omat vahvuutensa yhdeksi tiukaksi kokonaisuudeksi, jossa gotiikan dramaattisuus lyö kättä häpeilemättömien popkulkujen kanssa.
Fernando Ribeiron kohtalokkaan matala ääni toimii upeasti esimerkiksi tarttuvissa kertosäkeissä. Miehen vihaisenkuuloinen örinä taas tuo mukaan raakaa näkökulmaa, joka tasapainottaa maailmanluokan hittimelodioita. Kappalemateriaali on reilun rokkaavasti etenevää goottisykettä, jonka avainsanoja ovat korvamato ja -karkki.
Jokainen biisi ei ole täysi kymppi, mutta välipalatkin ovat erittäin nautinnollisia ja nimibiisin tai Medusalemin kaltaiset kuningasrallit kuulostavat niiden rinnalla entistäkin paremmilta. Levyn päättää veikeän pirullisesti keinuva ”chanson” La Baphomette.