Maailmaan mahtuu monta Warpath-nimistä rässiorkesteria. Tämä veteraanitapaus tulee Saksasta.
Vyöllä on nyt seitsemän kokopitkää, mikä ei ole yhtyeen 30 vuoden uraan nähden ihmeellinen saavutus. Jonkinlainen moinen on kuitenkin tehdä vuosikymmen toisensa perään näin yhdentekevää meuhkausta. Mikään ei varsinaisesti sytytä tai ole erityisen hyvin. Kädenlämpöistä keskinkertaisuutta on sen sijaan tarjolla reilusti.
Levy alkaa eittämättä raskaasti, ja savun hälvettyä startti osoittautuu kiekon parhaaksi osuudeksi. Sen jälkeen on jäljellä 13 muuta mitäänsanomatonta rässirunttausta, jotka eivät ärsytä tahi ihastuta. Karjunta ja tukevat soundit saattelevat sävellyskatraan läpi yksinkertaisesti tylsästi.
Oli tempo hidas tai rivakka, homma on kuin mauttoman purkan jauhamista. Riffit ovat fillerien juhlaa muutamilla valopilkuilla siellä ja täällä – tosin nekin unohtuvat hyvin nopeasti. Tymäkkä tuotanto vakuuttaa ensimmäisen pyöräytyksen verran, mutta sen jälkeen levyn pariin palaaminen lähinnä väsyttää.
Ei tätä huonoksi voi sanoa, äärettömän intohimottomaksi kylläkin.