Itävaltalaisten debyyttiä ei voi pitää onnistuneena – arviossa Tripsitter

Julkaistu Infernossa 4/2019.

02.07.2019
Tripsitter
The Other Side of Sadness
Prosthetic

Itävallan Innsbruckissa viisi vuotta sitten aloittanut Tripsitter kertoo yhdistelevänsä musiikissaan black metalia, shoegazeä ja hardcorepunkkia. Yhdistelmä näyttää paperilla etäisesti mielenkiintoiselta, mutta muuttuu Tripsitterin käsittelyssä kunnon mahalaskuksi.

Mustaa metallia tai kenkiintuijottelua ei löydy hakemallakaan. Homman nimenä on kiemurainen ja kokeilullinen hardcoremetalli – siis juuri sellainen kama, jota ahdistuneiden amerikkalaisnuorten voisi kuvitella soittavan paremmasta musiikista tietämättöminä.

Tripsitterin musiikin ytimessä elää toki melkoiset määrät ahdistusta ja karvaita tunneryöppyjä, mutta tapa, jolla bändi tuo ne esiin, ei ole paras mahdollinen. Yhtye on hakenut ylimääräistä raakuutta vetämällä biisejä purkkiin inspiraation vallassa, ja parhaimmillaan metodi on tuottanut lo-fi-henkisen Of Flowers -kappaleen, jonka tunnerikkaus erottuu edukseen. Samaa olisi toivonut muiltakin kappaleilta.

Itävaltalaisten debyyttiä ei voi pitää onnistuneena. Levy on kokonaisuutena aivan liian hengetön ja sekava, jotta se kiinnostaisi muitakin kuin levy-yhtiötään ja pientä joukkoa intohimoisimpia faneja.

Lisää luettavaa