Brittiläisen Esotericin ura ultrapainavan äärimetallilaahauksen parissa on ollut poikkeuksellisen tasokas. Sen vuonna 1992 alkanut levytystaival on pitänyt bändin käytännössä jatkuvasti death metalilla maustetun funeral doomin kärkinimien joukossa, mutta Esotericin nimi nousee valitettavan harvoin esiin oman genrensä huippuyhtyeistä puhuttaessa. Syy tähän löytyy musiikin pohjattomasta raskaudesta ja kompromissittomuudesta.
Seitsemäs kokopitkä A Pyrrhic Existence jatkaa Esotericille ominaista linjaa. Kolossaalisten kappaleiden yhteiskesto ylittää reilusti puolentoista tunnin rajan, joten musertavissa tunnelmissa etenevän albumin puristuksessa on myös hyvin tilaa hengittää ja katsella maisemia. Esotericin vahvuuksiin onkin aina kuulunut hieno kiireettömän dynamiikan luominen, mikä antaa sopivasti tilaa niin sanotuille tyhjille hetkille ja jostain syvältä menneiden vuosikymmenten psykedeelisestä rockista ammennettavalle maalailulle.
Bändi kuulosti kahdeksan vuotta sitten julkaistulla edeltäjälevyllä Paragon of Dissonancella paikoin jopa ”energiseltä”, ja samaa trendiä on aistittavissa myös uusimmaltaan, vaikka pääosin kuljetaan käsijarru päällä. Lähemmäs puolituntinen avauskappale Descent esittelee heti kärkeen periaatteessa koko albumin musiikillisen kuvan, mutta useamman kuuntelukerran jälkeen myös muu kappaleviisikko alkaa irrota hiljalleen jäyhästi liikkuvasta massasta.
Esimerkiksi toisena biisinä kuultava Rotting in Dereliction yltyy hetkittäin blastbeateihin asti, mikä kohottaa albumin yleisilmettä mukavasti. Seuraavaksi kuultavalla Antim Yatralla esitellään puolestaan Esotericin kyky luoda mahtipontisia ja aavemaisia instrumentaalikappaleita. Kyseinen sävellys toimii selkeänä siltana levyn kahden puoliskon välillä ja vaikuttaa albumin yleisilmeeseen lopulta enemmän kuin ensikuulemalta uskoisi.
Kiekon kolme viimeistä teosta tuntuu vievän musiikin tunnelmaa hieman kierompaan, progressiivisempaan ja pahanteisempään suuntaan, ja juuri kun luulit selvinneesi kaikkein pahimmasta, pitkän odottelun jälkeen esiin laahustava päätöskappale Sick and Tired lyö tauluun albumin ankeimmat tunnelmat. Vartin mittainen veto jättää levystä jotenkin epämiellyttävän mutta samalla vakuuttavan fiiliksen, vaikka The Pyrrhic Existence ei nouse totaalisuudessaan bändin uran kohokohtana pysyttelevän The Maniacal Valen (2008) tasolle.
Black Sabbathin kotiseudulta Englannin Birminghamista saapuvan Esotericin musiikillinen pohja lepää eittämättä alkuaikojen Sabbath-tuotannon päällä, mutta yhtye on onnistunut jalostamaan tyylinsä todella etäälle perinteisen doomin muotokielestä. Kuten aiemmillakin levyillä, myös The Pyrrhic Existencellä vilahtelee selkeitä elementtejä myös muista brittiläisen synkistelymetallin kantanimistä kuten My Dying Bridesta ja Paradise Lostista, mutta 27 vuotta kulkeneen bändin voi kaiketi lukea jo aivan omaksi luvukseen saarivaltakunnan doom metalin historiassa.
Vaikka mihinpä tässä toisaalta kiire on.