Kaaos vyöryy eteenpäin varsin maittavasti – arviossa Uada

Julkaistu Infernossa 7/2018.

Uada
Cult of A Dying Sun
Eisenwald

Nelivuotias jenkkibändi kajauttaa ilmoille reipasta melodista black metalia 90-luvun Ruotsi-skenen hengessä. Meno on asiaankuuluvan kirpeää, ja sitä täydentävät ylevät melodiat. Mielleyhtymät sinkoilevat jonnekin Dawnin, Dissectionin ja Mörk Gryningin suuntaan.

Levy ei keksi mitään uutta tai mullistavaa, mikä kuuluu heikoimmillaan pienenä puuduttavuutena. Tällaiset hetket ovat kuitenkin onneksi vähemmistössä, ja enimmäkseen yhtye kierrättää vanhoja aineksia virkeällä ymmärryksellä. Terävimmillään bändi on puraisevissa tremolohyökkäyksissä ja tunnelmoivissa melodioissa. Näistä malliesimerkin antaa ytimiin uppoava kymmenminuuttinen, Mirrors. Myös Jake Superchin antaumuksellisen ärinä ja örinä saa kiitosta.

Levy ei käy harvoja hetkiä lukuun ottamatta tylsäksi, vaan kaaos vyöryy eteenpäin varsin maittavasti. Albumin kantavin voima on auvoisen puristava, jopa kaunis yleistunnelma mustan ja rujon myrskyävyyden yläpuolella. Lähes tunnin mittaisen albumin joistakin kappaleista olisi silti voinut karsia toistokiertoja.

Oregon on ennenkin toiminut vahvojen tunnelmametallibändien kuten Agallochin ja Nux Vomican kotipaikkana. Uadan kakkosalbumi on jälleen ryhdikäs osoitus Portlandin monipuolisen luonnon ammentamisesta synkässä säveltaiteessa.