Razorin paluu levytysrintamalle on ollut viime vuosien harvoja odotettuja tapauksia, etenkin kun vuoden 2018 Tampereen-keikka oli kaikessa intensiivisyydessään yllättävän hyvä. Soittotatsin oltua tiukasti kohdallaan varttuneempien herrojen kelpasi tykitellä hymyssä suin hittejä diskografiastaan ja viihdyttävyysarvo nousi kohti kattoa.
Paluulevyt ovat hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta pettymyksiä, eikä Cycle of Contempt tee poikkeusta sääntöön. Jos ensimmäisenä näytteenä julkaistu avausraita Flames of Hatred oli lupaava, loppulevy ei lunasta vaatimattomampiakaan odotuksia.
Biisit ovat kopioita toisistaan tempojen ja rumpukomppien ollessa identtisiä, ja laulukin on kappaleesta toiseen pelkkää tasapaksua ja väkinäisen oloista ärjymistä. Maestro Dave Carlon bulkkiriffit tahtovat sotkeutua kaikessa pakotetun tuntuisessa vauhdikkuudessaan omaan näennäiseen näppäryyteensä.
Kukaan tuskin oikeasti odotti uutta Evil Invadersiä, mutta aika kädenlämpöisen heikko ukkojen nykyote on. Rima ei nouse yhtään korkeammalle kuin neljännesvuosisata sitten julkaistulla edeltäjällä Decibelsillä, joka oli bändin siihenastisen uran vaisuin albumi