Impaled Nazarenen edellisestä levystä Vigorous and Liberating Deathistä on ehtinyt vierähtää jo seitsemän vuotta. Kun Eight Headed Serpentin vyörytys lähtee käyntiin pienten aloituspuheiden jälkeen, kuuntelija huomaa, että ikävä on ollut! Onneksi sitä myös paikataan tehokkain lääkkein.
Vigorous and Liberating Death oli ihan väkevä kokonaisuus, mutta uutukaisella paluun tekee uudella tavalla kiivastunut joukkio. Heti alkuun riemastusta herättää se, kuinka kipakat soundit Asko Ahonen on saanut levylle väännettyä. Vähäisiäkään suvantokohtia ei harrasteta, ennen kuin päädytään päätöskappaleeseen, viisiminuuttisena muuta materiaalia selvästi pidempään Foucault Pendulumiin. Doomailevan finaalin aikana levyn armottomuus toteutetaan vauhdin sijasta jylhyydellä ja Luttisen palleista asti tulevalla raivolla.
Tyylimäärittely on herättänyt kiivasta keskustelua koko Impaled Nazarenen uran ajan. Tavallaan se on turhaa. Yhtye on luonnonvoima samalla tavalla kuin henkiset edeltäjänsä Mötorhead ja Venom. Pieniä muutoksia on tapahtunut esimerkiksi mustan metallin, thrashin ja hc-punk-vaikutteiden annostelussa, mutta kaiken keskuksessa on aina sama tunnistettava pauhu. Ja se pauhu on kaunista.