KISS-legenda on päästänyt itsensä helpolla – Arviossa Ace Frehleyn uusin

Levyarvio julkaistu Infernossa 8/2014.

02.11.2014

Ace Frehley
Space Invader

SPV
2_5_kirvesta

Kakspuokkia ei pidä ymmärtää väärin. KISS-legendan Space Invader on juuri sellainen Frehley-levy kuin odottaa saattaa, ei enempää, mutta kylläkin ehkä vähän vähemmän. Kelpo riffejä, omintakeisia melodioita, mielenkiintoisia rakenteita ja yleistä hyvää menoa aina viljellyt Frehley painottaa soolollaan pääasiassa kahta viimeistä. Sävelkynä ei ole näet ollut parhaassa terässä – ehkäpä vallan kelvollisen edeltäjänsä Anomalyn (2009) julkaisusta ei ehtinyt kulua tarpeeksi aikaa.

Positiivisesti katsottuna levy on täynnä hyvää fiilistä. Harva kuusikymppinen gubbe laulaa yhtä sujuvasti ”antavansa sinulle mitä joka tipu haluaa” tai sopii treffit Marsissa, kun ei pääse Venukseen saakka. Ja kun Acen persoonallinen äänikin on yhä kunnossa, ukkelin ilmaisussa ei ole juurikaan vikaa. Mies tuntuu vain päästäneen itsensä aika helpolla, kun siellä täällä välähtelee enemmän tai vähemmän tarkoituksellisia häivähdyksiä KISS-tuotannosta ja omissa nimissä tehdyistä jutuista.

Perus- hard rockin karsinasta levy poikkeilee vain hetkittäin. Nekin loikkaukset suuntautuvat lähinnä rokkaavan ilmaisun puolelle, eivätkä varsinkaan perusboogiet ole järin tuoreen kuuloista kamaa. Mukaan on sipaistu myös Steve Millerin The Joker, sekin aika turhaan. Onnistumisiakin on sentään mukana pari, levyn vakavamielisin raita Change etunenässä. Montaa kertaa sädepyssy ei silti tavoita anturia.

Space Invader on hirmuisen sympaattinen levy, kuten Frehleyn muukin tuotanto ja mies itse. Harmi vain, että avaruustuuli on puhkunut avaruuden ikkunalla lilluneista ideoista parhaat toiseen galaksiin.

Lisää luettavaa