Tom Waits totesi joskus haastattelussa, että vain yksi asia on pahempaa kuin huono bluegrass, ja se on hyvä bluegrass. Kotimainen Steve’n’Seagulls saattaa asettua kuulijan mieltymyksistä riippuen kumpaan päähän asteikkoa tahansa.
Tai no, oikeastaan kyse on enemmänkin siitä, pitääkö bluegrassista tyylilajina laisinkaan. Hevi- ja hard rock-klassikoita ruraalisempaan muotoon kanavoivan orkesterin musiikkia ei voi pitää mitenkään huonotasoisena. Lähtökohtaisesti hauskasta genrestä on saatu puristettua paljon iloa ilman juuttumista konventioihin tai samojen vitsien toistamiseen.
Brothers in Farms jatkaa hyvin pitkälle samalla linjalla kuin debyyttilevy Farm Machine. Perusnimet Metallica, Iron Maiden, AC/DC, Gary Moore ja Guns N’ Roses löytyvät myös tältä opukselta. Yksi oleellinen ero kuitenkin löytyy: mukana on myös yksi originaalisävellys, joka on erittäin tervetullut lisä orkesterin repertoaariin. Fill Up the Tank on menevä ja tarttuva kappale, joka ei kalpene lainkaan muun ohjelmiston rinnalla.
Lainamateriaali on hyvin vaihtelevaa ja monipuolista, ja versiot ovat parhaimmillaan suorastaan nerokkaita. Parhaimmistoon osuvat seksuaalisen identiteettini varjoisimpia kulmauksia omituisesti hivelevä, mystisesti svengaava Nightwish-numero Wishmaster sekä goottilaisesta melodraamasta riisuttu, eri tavalla haikea November Rain.
Hyvin rullaavat myös toinen Gunnari-laina You Could Be Mine, Iron Maidenin Aces High ja Deep Purplen iki-ihana Burn. Huono ei ole myöskään Offspringin angstinen ysäriklassikko Self Esteem, jossa referoidaan lopussa hauskana yksityiskohtana hennosti Hummani heitä.
Symphony of Destruction ja Born to Be Wild edustavat puolestaan albumin laimeampaa laitaa. Vaikka vedot eivät ole varsinaisesti kehnoja, ne tuntuvat tässä yhteydessä hieman tarpeettomilta.
Gary Mooren Out in the Fieldsistä on saatu aikaan varsin kummallinen versio, johon on haettu vaikutteita jopa black metalin suunnalta. Blastbeat tuntuu tässä kontekstissa hieman päälleliimatulta elementiltä, mutta onneksi kyseessä on vain pieni kauneusvirhe.
Kaiken kaikkiaan Brothers in Farms jatkaa lähes yhtä viihdyttävällä linjalla kuin ensimmäinen pitkäsoitto, olkoonkin, että yhtyeen uutuudenviehätys on jo hiukan karissut.