Kokemus kuuluu, mutta jotain olennaista puuttuu – arviossa Smith & Swanson

Julkaistu Infernossa 2/2022.

25.04.2022
SMITH & SWANSON
Smith & Swanson
NO REMORSE

Vähän pidempää taukoa viettävässä doom-heavy-bändi Seamountissa vaikuttavien kitaristi Tim Schmidtin ja laulaja Phil Swansonin (jota kuultiin myös Sumerlandsin mainiolla, toistaiseksi ainoalla levyllä vuodelta 2016) yhteistyö tuntuu sujuvan sen verran luontevasti, että materiaalia on päätetty julkaista myös kaksikkona.

Herrojen pitkäaikainen kokemus niin soittajina kuin säveltäjinä kuuluu, mutta jotain olennaista jää puuttumaan. Black Sabbathiin pohjautuva, mutta enemmän The Obsessedista muistuttava, letkeämmin raskas musisointi on muotokieleltään tyylipuhdasta. Haikeuden ja lämmön yhdistelmä toimii varsin hyvin levyn avaavissa No Colors- ja Like Glass -kappaleissa, mutta sen jälkeen biisimateriaali muuttuu genren perusstandardien mukaiseksi, astetta puisevammaksi työstämiseksi. Linja pitää, mutta hanska lipsuu.

Albumin alavireisyys oikenee vasta Worms-päätöskappaleessa, jonka rennossa menevyydessä on tarttuvuutta simppelin uhmakasta kertosäettä myöten.

Lisää luettavaa