Pitkälle saksalaisen voimametallin historiaan juurensa ulottava Iron Savior on mahtava bändi. Piet Sielckin johtama porukka on aina erottunut maanmiehistään tunnistettavalla soundillaan ja uskomattoman tarttuvilla melodioillaan. Tämä teos on kuitenkin valitettava floppi.
Kappaleiden kirjo on aivan liian tasalaatuinen ja mustavalkoinen. Kaikki kymmenen biisiä ovat ihan kivoja, mutta yksikään niistä ei erotu edukseen. Yhtä tiukkaa paahtoa alusta loppuun. Nyt olisi kaivattu samanlaista heittäytymistä kuin edellisen albumin Titancraftin kappaleessa Seize the Day.
Suurin ongelma on, että Iron Savior kuulostaa liikaakin itseltään. Yhtye on porskuttanut vuodesta 1996 julkaisten kymmenen uniikkia pitkäsoittoa, joista lähes jokainen on suorastaan loistava. Niistä kaikilla on läsnä bändin tuttu ja turvallinen tavaramerkkisoundi. Aiemmin ei ole tuntunut, että orkesteri toistaisi itseään, mutta nyt se hetki on koittanut.
Otetaan esimerkiksi nimikkoraita. Jo ensimmäiseen kertosäkeeseen tultaessa on löytynyt selkeitä mielleyhtymiä biiseihin Titancraft ja Eye to Eye. Eternal Quest on kuin Condition Red uusilla sanoituksilla, ja sama meno jatkuu koko albumin. On toki parempi kopioida itseään kuin muita, mutta ei tätä voi enää katsoa läpi sormien.
Levystä saa varmasti paljon irti, jos bändi on täysin uusi tuttavuus. Vannoutuneelle fanille Kill or Get Killed on kuitenkin kuin mikrossa lämmitetty kahvi. Ottaahan sitä, jos muuta ei ole, mutta ei siitä tule hyvä mieli.