Kurottaa lähelle sielua – arviossa Swan Valley Heights

Julkaistu Infernossa 3/2023.

12.05.2023
SWAN VALLEY HEIGHTS
Terminal Forest
FUZZORAMA

Kolmen parrakkaan germaanin stoner-bändi kuulostaa vastoin odotuksia lähinnä erittäin rennoissa tiloissa liihottelevalta Brant Bjorkilta. Vahvasti psykedeelinen ote on ilmava ja kuulas, herkkä ja kauniskin. Orgaanisuus on upean luonteva osa kokonaisuutta, jonka biisit venyvät vaivatta mittaviksi. Kiirettä ei ole, mutta ei myöskään painetta koukuttaa kuulija. Bändi kutsuu mukaansa ystävällisesti ja lämpimästi.

Mukaan kannattaa lähteä. Aloitusbiisi Microbe Galaxyssä fuzz-pedaali kutoo lämpimän peittonsa neljän minuutin kohdalla, ja trippi alkaa vasta siitä. Yhtye ei lankea ikuisen paisuttelun ansaan, vaan siirtyy sulavasti energiakentästä toiseen aiheuttamatta missään vaiheessa töyssyistä menoa tai törmäystä.

Dynamiikassa löytyy, vaikka sitä ei haeta ääri-ilmaisujen puolelta. Tyylikkäästi soittava yhtye haahuilee miellyttävän laajalla ja silti hahmotettavalla ilmaisullisella niityllä rauhassa, mutta sopivan jännittävästi kädet levällään liidellen.

Soitto on konstailematonta ja mukavan rullailevaa, laulu ihastuttavan kirkasotsaista ja kutsuvan melodista. Psyke-stoner ei ole aikoihin, jos kuunaan, kuulostanut näin ystävälliseltä ja lähelle sielua kurottavalta.

Lisää luettavaa