Eikähän siinä mitään, sillä sanat hard, rock ja Tarot sopivat kotimaisten genreheilaajien kirjoissa samaan lauseeseen jo luonnostaan. Lazy Bonez on kuitenkin musiikiltaan kalakukkopioneeria suoraviivaisempi ja AOR-orientoituneesti imelämelodisempi tapaus.
Vol.1:n tarttuvin osasto on lätkäisty järkevästi heti levyn alkuun. Bring It All Now etenee 80-luvun loppupuolen KISSin mieleen tuovalla riffijumputuksella, jota seuraa Marco Hietala–Udo Dirkschneider -duetto First to Go – Last to Know, mikä levyn selkeäksi kruunuksi nostettakoon. Hittihakuisen melodianipun ilmoille tulittaa myös sitä seuraava Stainless Steel.
Lazy Bonez ei ole unohtanut esikoiseltaan myöskään äijämäisiä huumorinkukkasia. Versiointi Lady Gagan Poker Facestä ei ole ideana kaikkein omaperäisin, mutta biisi sopii Laiskaluiden pirtaan ja jää soimaan ärsyttävästi korvakäytäviin. Hauskasti kertsillään tarttuu myös M.I.L.F. (Mother, I Like Flowers – kuinkas muuten). Muu osa albumista ei loista mutta ei varsinaisesti petäkään. Kunhan vaan olla möllöttää.