Tällä mannertenvälisellä rocktriolla on täysin oma soundinsa ja äänimaailmansa. Vuonna 2015 julkaistu debyyttilevy Paranoia hullaannutti äkkiväärällä mystisyydellään ja 1970-luvun juuriheviä henkineellä kokonaisilmeellään, jotka loivat 1980-luvun syntikkapopvaikutteisiin sotkettuna totaalisen lyömättömän yhdistelmän.
Jussi Lehtisalon, Tomi Leppäsen ja Professor Blackin muodostaman suomalais-yhdysvaltalaisen retkueen toista tulemista on hankala verrata mihinkään muuhun kuin edeltäjäänsä. Paranoialla määritellyt peruselementit ovat nimittäin vahvasti läsnä myös Placebolla. Perustasolla mennään popkaavassa, mutta hiukan nyrjähtänein melodiakuluin, runsain retrosyntetisaattorein ja Blackin hypnoottisen monotonisin laululinjoin.
Käänteli tätä rubikinkuutiota miten päin tahansa, Placebo ei pärjää kiehtovuudessa Paranoialle. Silti Placebo on kaikessa omaperäisyydessään relevantti työnäyte siitä, mitä kekseliäät, taitavat ja genrerajat ylittävän tyylitajun omaavat muusikot saavat yhdessä aikaiseksi.