Atavisma ja Void Rot ovat hyviä kimppakumppaneita, koska ne lähestyvät painostavasti vyörytettyä hidasta lanausta eri suunnista, aina maantieteellisestä sijainnista lähtien. Puolituntisen yhteisjulkaisun avaavat fransmannit ovat enemmän kallellaan amerikkalaiseen death metaliin, kun taas sen päättävät jenkit ovat kalmaisuudessaan tuomitsevampia vanhan mantereen malliin.
Hyvinkin erilaisista lähtökohdista huolimatta eroavaisuudet eivät kuulosta kovin suurilta, ainakaan mitä tulee tunnelmaan. Atavisman riffit ovat selkeästi death metalia, hidastempoista sellaista, siinä missä Void Rotin kielisoittimista lähtevät sävelet edustavat hahmottomampaa sahausta. Jos kappaleet seuraisivat toisiaan vuorovedoin, kokonaisuus olisi tasapainossa, mutta esittäjien raja hämärtyisi entisestään.
Tyylin ja biisien yhteneväisyys on sekä etu että haitta. Vaihtelevuutta on sen verran vähän, että levystä pitää lopulta enemmän sen sisältämän äänimaailman ja tunnelman kuin itse kappaleiden takia. Mikäli aivot saisi napsautettua ambientmoodiin, splitin kuuntelu julmanjylhänä äänimaailmana olisi hivenen palkitsevampaa.