Jos yhtyeen keskeinen ajatus yhdistää kalevalaista vanhaa kansanrunoutta, loitsurunoja, S. Albert Kivisen luomia Cthulhu-mytologiatekstejä sekä itkuvirsien teemoja nykyajalle tutumpaan raskaaseen rockiin ei ole täysin uniikki, idea on ajatuksen tasolla kiehtova, osin myös toteutuksena.
Laululinjat ja tenhoavat tekstit toimivat hyvin yhteen, mutta itse musiikki riffeineen ja melodioineen ei tahdo päästä samalle tasolle. Mitä rankemmaksi meininki yltyy, sitä sisällöllisestä konseptista irrallisemmalta musiikki kuulostaa. Lähes herkän balladimainen Kun usva peittää minut saleihinsa tai sitä seuraava, suhteellisen kepeä ja melkeinpä progemaisesti tunnelmoiva Kulje kuu pala päivä ep:n mieleenpainuvimpina kappaleina vain vahvistavat tätä havaintoa.
Lovijatar on löytänyt ensijulkaisullaan kiehtovan pään polulle, jota ei ole kuljettu tässä maassa liikoja. Ennen kuin määränpää on selvä, matkaa on kuitenkin taitettava vielä runsaasti.