Lekalla turpaan ja kovaa – kotimainen Tyrant Disciple tarjoaa suoraviivaista räimettä ja räminää. Vaihteita on vain yksi: täysillä eteenpäin.
Soittajien toimiva yhteispeli kuuluu, ja soittimet napsahtelevat yhteen juuri niin kuin pitääkin. Meno on juuri niin toivotonta kuin levyn kannen perusteella voi odottaa, ja tummanpuhuva äänimaailma ja sopivan repaleinen tuotanto antavat kappaleiden epätoivolle hyvää boostia.
Sami Riskun äänijänteille täytyy antaa lisäpisteitä. Mies raastaa hienosti niin matalammat örinät kuin korkeammatkin korinat ja herättää kuuntelijassakin kapinallista uhoa.
Albumista tulee kuitenkin liiallinen ähky. Muutama hieman melodisempi ja hitaampi pala voisi sopia paahdon sekaan erinomaisesti. Soitto- ja biisintekotaidoista se ei ainakaan jäisi kiinni.