Elämme epävarmuuden ja pinnallisen totuuden jälkeistä aikaa. Kielletään tosiasioita, keksitään hulluja vaihtoehtotodellisuuksia ja uskotaan niihin isolla porukalla. Presidentti tilaa murhakäskyn kesken illalliskutsujen, ottaa belfien ja sukeltaa sitten murekkeeseensa.
Onneksi joillain hahmoilla on kiihtyen huohottavassa virtuaalitodellisuudessa vielä kumisaapas syvällä turpeessa.
Syksyllä 2017 ilmestyneellä Lauluja Suomesta -levyllä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tarkasteli suomalaisen ihmisen taivallusta leipäjononäkökulmasta. Mahdoton yhtälö laajentaa perspektiiviä. Nyt puhuvat niin sisä- kuin ulkohorisontit, ja panoraama piirtyy yhä tylympänä. Kertojahahmot käyvät karhunpainia päänsisäisten ääntensä ja tekojensa seurausten sisällissodassa.
Levyn raskaimmassa palassa Vaarallista ryhmää seistään keskellä tahdottomien ja alistuneiden fanaatikkojen ryhmää. ”Näytä! Meille! Tietä!” huutaa komeasti kajauttava mieskuoro. Puhutaan sitten trumpilaisista, Isisistä, vanhoillislestadiolaisista tai mistä tahansa modernin ajan mansonismista, kyseessä on monella tasolla vavahduttava kappale. Lisäksi pidän siitä, että mullikuoro voidaan toteuttaa raikkaasti puhtain kurkuin.
Kuten Niskalaukaukselta osaa odottaa, kuuntelijan tumput pudotetaan myös silkalla puhuttelevuudella. Elämänohje-kappale on malliesimerkki siitä, ettei uskottava taide tarvitse rakennuspalikakseen monitulkintaisuutta. Timo Rautiainen yksinkertaisesti taitaa laadukkaanluontevan kertovan lyriikan: ”Sattuma se täällä määrää… rakasta, ja muista se kertoa.” Se on sillä selvä. Levy kuulokkeissani aamukuudelta katson, kun sade muodostaa horisontaalisia juovia bussin ikkunaan samalla, kun suolatippa tekee poskelleni vertikaalisen vastaavan.
Hieman rauhallisempi julkaisutahti tekee bändille pelkästään hyvää. Kappaleisiin on saatu höngittyä juuri oikeanlainen tenho, ja maestro Rautiaisen tenori kaiuttaa kuuntelemaan pakottavat lyriikkansa komeasti. Eikä sovi sivuuttaman myöskään asfalttikoneen lailla painavien soittajien ansiokasta panosta. Bändin toiminta on vuosien ystävyyden ja yhteishengen kiistatonta lopputulemaa.
Mahdoton yhtälö ei ole pohjimmiltaan pelkkää tarkkanäköistä toruntaa, vaan pikemminkin kuin rakastavan isän ankara mutta ymmärtävä puhuttelu. Koskettavin hetki jätetään tyylikkäästi viimeiseksi. Vuoden pisin päivä on mitä kunnioittavin laulu henkensä riistäneelle tärkeälle ihmiselle. Sanomattomia suurimpia sanoja, huoneen täydeltä loputtomiin kaikuvia konditionaaleja. Elämämme on seurausta pienten tekojen sarjasta. Jos muistaisimme kohdata, huomaisimme, että pintaa ei tarvitsisi välttämättä raaputella liikoja.
Uskallan väittää, että jos yksi rokkikappale saa tällaisiin aatoksiin, puhutaan merkittävästä musiikista. Mahdoton yhtälö on yksi Niskalaukauksen parhaista levytyksistä.