Miellyttävän tervainen maku – arviossa Fucking Hands

Julkaistu Infernossa 3/2019.

Fucking Hands
Hellhole Blues
omakustanne

Temmeksen nelikko tarjoaa sohjoisen stoner-doom-sludgemuhennoksen pohjoispohjalaisella melankolialla höystettynä. Nyt ollaan kaukana leppoisista aavikkorocktunnelmista. 

Levy alkaa Coman pehmeillä melodioilla, ja sitten bändi kiihdyttää riuskempaan riffittelyyn. Secret Placessä ja Blessissä on virkistävän räyhäkästä autotalli-treenikämppätunnelmaa. Bändi tuntuu menevän riffit edellä ja esittelee Last Wordsissä kelpoa Orange Goblin -henkistä myllyttelyä sekä temponvaihdoksia. 

Totaaliset korvakäytäviin pureutuvat kunkkuriffit jäävät kuitenkin odottamaan seuraavaa kertaa. Religionsin runnominen ei uppoa enää samalla tavalla kuin alkupään kappaleet. The Underworldin tempoa olisi voinut laskea laahaavimpiin tunnelmiin, ja Hellhouse Bluesin syntikat eivät oikein istu kokonaisuuteen. 

Kaiken kaikkiaan levystä jää kuitenkin miellyttävän tervainen maku, ja helvetinkolossa muhii lupaava bändi.