Pitkän linjan thrashretkue palasi tositoimiin vuonna 2001, ja nyt on vuorossa paluun jälkeinen levy numero kuusi.
Death Angel -uutukainen käynnistyy nimikappaleen upealla kitaraharmonioinnilla, josta edetään muutamien iskujen kautta rivakkaan rässilaukkaan. Mark Osegueda huutaa, plektrat savuavat ja vauhti on päällä. Kaikki vaikuttaa olevan mallillaan, mutta se ei ole valitettavasti koko totuus.
Humanicide on monimuotoinen vastakohtien levy. Siltä löytyy kalloon kerrasta uppoavaa rytistystä, pianoa, herkkää näppäilyä ja hienoja melodioita. Toisaalta sillä on liikaa kasvottomaksi jäävää jyystöä – esimerkkinä The Pack, jonka keskitempotamppaus ei ota tuulta alleen niin millään.
Death Angel soittaa nykyisellään pehmothrashiä, joka on valovuosien päässä sen alkupään pidättelemättömästä kohkauksesta ja kekseliäisyydestä. Levyn orgaaninen soundi on mukavan kuuloinen, mutta rujompi äänimaisema olisi voinut antaa sille ripauksen jämäkkyyttä.
Humanicide sisältää monenlaista musiikkia aina I Came for Bloodin Motörhead-punkista Revelation Songin rauhaisalla ja groovaavalla otteella kulkevaan nytkeeseen. Monipuolisuus on sekä levyn siunaus että kirous: on kiva, että tarjonta on runsasta, mutta se saisi olla kauttaaltaan laadukasta.