Musiikkia taivaan pimeimmistä kolkista – arviossa Am Himmel

Julkaistu Infernossa 7/2022.

29.09.2022
AM HIMMEL
As Eternal as the Starless Kingdom of Sorrow
BURNING WORLD

Painajaismaisia drone-äänivalleja, doomahtavaa black metalia ja ritualistista tunnelmaa yhdistelevä hollantilainen Am Himmel on kieroutuneen hypnoottista tavaraa. Taivaan pimeimmistä kolkista kumpuava musiikki tuo mieleen muun muassa maanveljensä Urfaustin viinalta lemuavat ambient-ahdistavuudet ja jenkkibändi Lurker of Chalicen mielenvikaiset kauhumaisemat.

JMKP-nimisen yksilön luoma audiomaalailu kuvaa taivasta sen synkimmissä ja kostonhimoisimmissa muodoissa. Unohtakaa Saatana, sillä Jumala on kaiken pahan alku! Daemon est Deus inversus, sanotaan jo Kabbalassa.

Am Himmelin musiikki on pohjattoman surullista, raastavan kaunista ja repivää. Levy on kuin metafyysinen trippi pimeyteen ja lopulliseen hiljaisuuteen. Kaukaisuudessa kaikuvat tuskaiset rääkynät täydentävät hitaasti soljuvaa goottilaista blackgazeä, jonka päällä ujeltaa keskiaikaisen klassisen musiikin haamu.

As Eternal as the Starless Kingdom of Sorrow on kuin ihanan hirvittävä uniparadoksi, pelottava mutta samalla niin lohduttava. Am Himmelin musiikki on mesmeroivaa, rauhoittavaa ja hedelmällistä – siitäkin huolimatta, että levyllä on kyse kristillisyyden perimmäisestä olemuksesta: ikuisesta, tähdettömästä tyhjyydestä Jumalan valtakunnassa.

Lisää luettavaa