Muskeleita voi pullistella paremminkin – arviossa Attaxen uusintajulkaisu

Julkaistu Infernossa 9/2020.

Attaxe
20 Years the Hard Way
PURE STEEL

Kahdeksankymmentäluvun loppupuoliskolla demotasolle jumahtaneella Attaxella on ilmeisesti sen verran oletettua kysyntää, että sen vuonna 2006 julkaistu omakustannekokoelma kannattaa pukata pihalle uusiksi. Kulttuuriteot ovat kannatettavaa, joskaan ei aina kannattavaa toimintaa, ja ilman aiempaa omakohtaista sidettä yhtyeeseen 20 Years the Hard Way jää lähinnä kuriositeettijulkaisuksi.

Sitä luulisi, että tällainen kokoelma sisältäisi kaikki demot kokonaisuudessaan, mutta mukaan on napsittu vain osa niiden sisällöstä lopun ollessa myöhemmin taltioituja, aiemmin julkaisemattomia biisejä. Onpahan mukaan tällätty myös Zyklónen ainoa kolmen biisin demo, siis bändin, jonka kitaristi Greg Perry perusti erottuaan Attaxesta toisen kerran. Erikoinen kasaamistapa tekee lähes tunnin mittaisesta kokonaisuudesta sekavan oloisen.

Eri aikakausina ja paikoissa tallennettu musiikki on vaihtelevaa myös säveliltään ja soundeiltaan. Tämä ei ole sinänsä ongelma, mutta paremminkin muskelinpullistelua on US power metalin puolella tehty, kuten nyt vaikka vuonna 1983 ilmestyneillä Queensrÿchen nimikko-ep:llä tai Savatagen Sirensilla. Parhaimmillaan Attaxe yltää melkein niiden tasolle, suurimman osan ajasta ei.