Näyttämisen halu uupuu – arviossa Crypta

Julkaistu Infernossa 6/2021.

07.09.2021
Crypta
Echoes of the Soul
NAPALM

Brasilialaisen Nervosan lahottua kahteen leiriin vanhalla nimellä jatkoi entisestä porukasta ainoastaan kitaristi Prika Amaral. Uudella väellä värkätty Perpetual Chaos -albumi kuulosti oikein pätevältä. Jotta kilpailuasetelma olisi täydellinen, sivuun jäänyt kaksikko, rumpali Luana Dametto ja basisti-laulaja Fernanda Lira, on polkaissut pystyyn oman bändin uuden kitaristiduon kanssa – sen toinen osapuoli, hollantilainen Sonia Anubis, on ehtinyt vaikuttaa jo Burning Witchesissä.

Lisää samaa -metodilla tulee harvemmin korkeatasoista taidetta, mutta tähän logiikkaan uusi ryhmä luottaa, sillä tyylillistä irtiottoa vanhaan ei liiemmin ole. Vaikka Crypta pitää itseään enemmän death metal -ryhmänä, thrash-juuret ovat iskostuneet selkärankaan selvästi.

Kelpo käristelyähän Echoes of the Soul on, mutta olisiko näille biiseille koskaan tullut tarvetta ilman Nervosa-leirin riitaantumista? Ja jos toimintaa ajaa näyttämisen halu, olisi ehkä tarvittu vielä yksi lisävaihde tykittelemään loputkin epäilyt.

Tällaisenaan Crypta edustaa hyvää keskitason death/thrashiä, jossa piisaa kirpeää kulmaa ja kiivasta tempoa. Semikimuranttien rakenteiden seassa loilottavat melodiset soolot. Death-mielikuvat syttyvät siellä täällä, etenkin kitarasoundeissa, vaikka lopputulema onkin lopulta simppelimpää junttalipoota.

Voisi nelisenkymmentä minuuttia elämästään käyttää huonomminkin, mutta keskinkertaisuus ja projektiluontoisuus toppuuttelevat suurinta riemua.

Lisää luettavaa